Maritta Kuula

Paita päälle

Eräs tuttavani oli 30-vuotta sitten vierailulla suomalaistaustaisen kanadalaisperheen luona.
Häneltä kysyttiin ruuan jälkeen haluaako hän paita päälle. Se tarkoitti tietenkin piirakkaa jälkiruuaksi.
No nyt on teillekin tarjolla paita päälle ja levy samassa paketissa Levykauppa ÄX:stä.

kuuluisaasukua paita

Kuuluisaa suku eli Oi Lucy!

kuuluisaasukua kansi

Olen merkittävää sukua: esi-isäni oli Adam ja esiäitini Eeva, sanoi mies teoksessa, jonka lauluntekijä on unohtanut. Siitä lauseesta syntyi välillisesti Kuuluisaa sukua -levyn nimikappale. Laulussa mies kaipaa
kuuluisaa esiäitiään, erästä australopithecus afarensistä nimeltä Lucy. Hän epäilee kuuluuko enää koko kuuluisaan hominidien sukuun. 

Levy on laulajan lisäksi Heikki Tikan, Eeva Koivusalon, Mikka Paatelaisen, Janne Lastumäen ja Pekka Gröhnin käsialaa. Se on Ilkka Herkmanin miksaama ja Pauli Saastamoisen masteroima.

Kansi on Jussi Karjalaisen suunnitelema ja Marjo Tynkkysen kuvaama.

 

Taskun pohjalta

Kaivelinpa taskun pohjia. Löytyi nöyhtää ja ruuveja, pari vanhaa sisupastillia, rypistynyt passikuva ja kolikoita....

Ei vaan. Hiukan samalla tavalla on syntynyt tämä erinomaisen kotikutoinen video Bing Bong kappaleesta kännykällä.

Kursin kuvat kokoon matkan varrella keräämästäni roinasta. Lauloin pää lavuaarin yllä keltaisissa valoissa. Kuvasin tulitikkulaatikon asukkaat. Silvoin kesälomakuvat videon nieluun. Kuva sieltä, toinen täältä. Pornoahan siitä tuli. Lihatkin on jo riisuttu ihmisen päältä. Tässä teille oikeaa videota odotellessa Taskunpohjavideo Bing Bong kappaleesta>> Kokoonkursittu á la Frankenstein.

Matkalla

Bing bong -sinkku julkaistiin viikko sitten. Se on esimakua 28.2.2014 julkaistavalta Kuuluisaa sukua -albumilta. Jussi Karjalaisen ja Marjo Tynkkysen tekemä kansi on valmis ja levy matkalla painoon. Maritta Njassan vieraana torstaina 6.2. Radio Helsingissä. Ja ensimmäinen keikkakin on buukattu maaliskuulle Korjaamon Vintille. Lue lisää>>

Sinkku ulkona, levy julkaistaan 21.02.

Bing bong -sinkku julkaistiin viikko sitten. Se on esimakua 28.2.2014 julkaistavalta Kuuluisaa sukua - albumilta. Eli viikkoa myöhemmin kuin alunperin suunniteltiin.

Tein Bing bongin mielikuvaharjoitteluksi, avuksi pakkasten ja pimeän sietämiseen. Tiedemiehet sanovat, että pelkästään luonnon katsominen vaikkapa filmiltä rentouttaa ja saa ihmisen voimaan paremmin. Olen myös kuullut, että aivoja voi huijata kiskomalla hymyn naamalleen vaikkei hymyilyttäisi. Olo alkaa parantua ja aivoihin välittyy viesti, että fiilis on ok. Ja niin se kuulemma pian onkin.

Niinpä ajattelin kokeilla mielikuvaharjoittelua musiikkin avulla. Tein kappaleen, joka veisi kuuntelijan aurinkoon kaiken pimeän ja loskan tai pakkasten keskeltä, jossa iho olisi silkkiä, tuuli vieno, aurinko lämmin, ruoka hyvää, vaatteet tyylikkäitä ja ihmiset kauniita! :) Ja niinhän ne pian ovatkin! Tämä pieni positiivisen energian esiinmaanittelu toimii itselläni. Toivotaan, että toimii muillakin! 

Tulevalla Kuuluisaa sukua -albumilla tulee olemaan hyvin monelaista musiikkia. Siitä enemmän tuonnempana. Nyt vaan viimeiset oikoluvut, levy painoon ja sitten hengen tuote on maailmalle! 

Bing bong iTunesissa

Bing bong Spotifyssä

Copyright © 2014 Maritta Kuula